Mestariprojektin Tarina

  Tästä se kaikki alkoi   |   Petri 2v 1978

Rakentamisen tarve ihmisessä on synnynnäinen. Tarve rakentaa itselleen pesää, huonetta, taloa, kotia tai mökkiä on ihmiselle sisäänrakennettua. Rakentamisen vetovoima pohjautuu uudistamisen ja kehittämisen filosofiaan sekä tarpeeseen ja haluun luoda jotain. Kipinäni ja intohimoni rakentamiseen pohjautuu syvempään tarkoitukseen ja ihmisen tarpeeseen saavuttaa jotain merkityksellistä. Mestariprojektini tahto on olla uudistuvasti tekemisisissä tämän merkityksellisen saavutustarpeen ympärillä ja heittäytyä jokaiseen hankkeeseen kuin omaan sekä luoda siitä mestarillinen lopputulos. 

Mestariprojektille hyvä rakentaja merkitsee omistautumista ja halua kehittää itseään koko oman ammattielinkaarensa aikana. Itse olen kasvanut kirvesmieheksi ja myöhemmin kouluttautunut asiantuntijaksi sukupolvia ylittävän ammattikokemuksen siipien suojassa sekä saanut oppini mestarioppipoika mallin vaihein. Arvokasta elämässä on pystyä jakamaan ja auttamaan. Mestariprojektin kultaisessa keskiössä on mahdollistaa ja auttaa rakentamisessa sekä valmentaa ja opastaa rakennusalalla. Mestariprojekti on syntynyt minusta, minun näkemyksestäni ja intohimostani rakentamiseen sekä niistä periytyvään haluun synnyttää jotain merkityksellistä elämään.  

Kirvesmieskokemuksen ja asiantuntijakoulutuksen kautta kasvoi halu opettaa sekä jakaa omaa ammattitaitoa. Opettajaopintojen avulla sain parhaat mahdolliset taidot sekä pedagogiset menetelmät ammattitaitoni jakamiseen tuleville rakennusalan tekijöille. Yrittäjäsuvussa kasvaneena yrittäjyys on lähellä, siksi perustin toiminimen, jolla työskentelin sivutoimisesti rakennusalan asiantuntijana opettajan työni ohella vuodesta 2004 vuoteen 2021, jonka jälkeen Mestariprojekti syntyi 12022021. 

Minun ja Mestariprojektin liki 30 vuoden kokemus käytännön rakentamisesta, sekä rakennusmestarin ja -insinöörin opinnot ovat opettaneet minulle millaista on hyvä ja turvallinen rakentaminen. Palvelukset aktiivina reserviläisenä, eri tasoiset koulutukset ja projektien johtaminen ovat antaneet tärkeitä oppeja yrittäjyyteen. Haluni vaikuttaa ja kehittää yhteiskuntaa johtivat myös luottamustehtäviin niin kunnanvaltuustossa kuin kirkkoneuvostossa. Mestariprojekti edustaa minua ja minun arvojani. Oli kyse pienestä tai isosta projektista, haluan toteuttaa ne kuin itselleni, kestäen sukupolvelta toiselle ja kunnioittaen arvokasta luontoamme. 

 

– Petri Linkoala, toimitusjohtaja, rakennusmestari ja insinööri

Tavoitteemme

Ensisijainen tavoitteemme on tehdä rakennushankkeen toteutus asiakkaalle mahdollisimman luotettavaksi ja vaivattomaksi. Olemme hankkeellesi niin vastaava mestari kuin rakennuttajainsinööri sekä työmaa- ja projektipäällikkö.

Tarjoamme räätälöityjä asiantuntijapalveluita, jotka vastaavat hankkeesi tarpeita ja tavoitteita. Haluamme suunnitella yksilöllistä ja kestävää rakentamista kunnioittaen Sinun unelmiasi ja toiveitasi.

Mestariprojektin palvelut toteutetaan asiakkaan tarvitsemista yksittäisistä palveluista aina kokonaispalveluihin saakka. Kokonaispalvelutoimeksianto koostuu palveluketjusta, jonka sisältöä suunnitellaan asiakastarpeen mukaan hankkeen edellyttämässä laajuudessa. 

Jos etsit vahvaa projektinjohto- ja rakennuttamisosaamista sekä yksilöllistä, koko rakennuksen elinkaarta arvostavaa suunnittelua ja vastuullista laadunvalvontaa, niin ota yhteyttä Mestariprojektiin.

Petri Linkoala

Toimitusjohtaja
Rakennusmestari AMK
Insinööri YAMK

Osaaminen, koulutus ja laaja tehtäväkokemus muodostavat luotettavan ammatti-identiteetin ja uskottavan asiantuntijaprofiilin moniin eri rakennusalan tehtäviin.

Anonyymi avatar

Mestari
Tekijä

Suunnittelija
Arkkitehti
Valvoja

Oletko sinä seuraava Mestaritekijä?

Anonyymi avatar

Mestari
Tekijä

Suunnittelija
Arkkitehti
Valvoja

Oletko sinä seuraava Mestaritekijä?

Yhteistyössä kanssamme

Maanrakentaminen

Sisustustoimisto Rooma

Pihasuunnittelu ja vihertyöt

Ota yhteyttä
Nimi
Mestariprojektin logo

 

 

Petri Linkoala

Puh: 040 564 0417
Sähköposti: petri.linkoala@mestariprojekti.fi

Website design by Cecilia Hansumäe & Maria Rantanen